Ei sitte menny suunnitelmat taaskaan ihan niinkun piti, kiitos auton Ja kaikki kuvat on mökiltä vaikka onkin ripoteltuna ympäri tekstiä.
Mutta alotetaan Tuurista, sinne kun sentään päästiin ilman sen suurempia kommervenkkejä vaikka pakettiautolla jouduinki menemään Aamulla heräiltiin ajoissa ja pakkasin tavarat ja koirat autoon ja lähettiin kohti Tuuria ja helposti aikataulussa päästiin paikalle. Kävin ettimässä kehän ja pystyttämässä häkin, oli ainakin tilaa olla ja liikkua, vessaankaan ei tarvinnu jonottaa en kuitenkaan sen aikasemmassa ollu kun just ekat kehät alko. Toisaalta olin vähä turhan ajoissa kun tarkotus oli esittää Hooven, joka ois ollu n. 10 aikaan mut valitettavasti rokotustodistus oli päässy hävöksiin eikä Mervi viittiny ottaa sitä riskiä et ois turhaan lähteny ajamaan. Noh jäi itelle aikaa seurata kehää ja liikuttaa koiria. Jossain vaiheessa hain koirat häkkiin ja pikku hiljaa alko pilkkuihmisiäkin ilmaantua paikalle. Naapuriks saatiin ihanat Nalle ja Helmi. Nalle turistikoiran virkaa suorittamassa ja Helmi narttujen pentuluokkaan. Bongasin jossain vaiheessa Taisonin veljen Jalin ja omistajansa Hennan, vielä piti tiirailla numerolappua, että varmasti oli oikee henkilö ja koira kyseessä. Käytiin äkkiä Taisonin kanssa heitä moikkaamassa ennen kehää ja kyllä voi veljekset olla erinäkösiä! Pilkutus heissä oli ehkä suurin huomattava ero, Taisonilla kun ei ole oikeestaan yhtään ylimäärästä pilkkua ja Jalilla pilkkuja oli Taisoninkin puolesta Jali on myös korkeampi kuin Taisoni joten Taisoni näytti veljensä rinnalla ihan tankilta Kehään kun päästiin niin tuomari karkasi johonkin ja saatiin hetki harjotella kahestaan, mikä oli ihan hyvä kun veljeksillä on kuulemma vähän sama ongelma, peitsaaminen. Muutaman kerran kierrettiin kehää ja hyvin se kuitenkin sujui, veljellä oli tosi hienot liikkeet !! Tuomarikin palasi jossain vaiheessa ja päästiin itse asiaan. Tiukassa kisassa Taisoni oli tällä kertaa ykkönen ja veli hienosti kakkonen. Tuomari sanoi olevansa niuho täti eikä antanut KP:tä, ihan pikkusen ärsytti kun oli kuitenkin viiminen pentuluokka, mutta minkäs mahdat. Hyvä arvostelu oli, ekan kerran ei ollukkaan kaulanahkaa vaan kurkunalusnahkaa Veljeksillä oli kova hinku leikkimään kehän jälkeen ja tarkotus olikin tavata viikon päästä Jkl:ssä koirapuistossa, mutta auto päätti toisin
Helmi oli ainut narttupentu ja esiinty oikein mukavasti, mutta ei myöskään saanut KPta, tylsä tuomari! Yksi junnu uros ja sitten olikin jo Ronin vuoro. Liikku kivasti ja esiinty kivasta, ihan sillee Roni tyylisesti, sekin on nyt ruvennu hötkyilemään kehässä, täytyy vähän koittaa taas saada sitä rauhottumaan... Erin arvonen oli tuomarin mielestä ja kun toinen avoimessa luokassa ollut sain EHn ja toisen arvosana jäi arvotukseksi, mutta ei kuitenkaan ollu punanen eikä sininen nauha, niin Roni voitti avoimen luokan ja vähän jo ehdin innostua toisesta sertistä, mutta onneksi en kuitenkaan sen enempää innostunu kun ei saatu SAta HÖHLÄ!
Noh pois lähtiessä saatiin onneks iso kasa kaikkia näytepusseja ja herkkuja ni se vähän piristi Ja oli kiva nähdä kaikkia muita tuttuja Ilma oli tosi aurinkoinen ja koirien piti ootella autossa vielä hetki et sain ruokaostokset tehtyä ni käytin ne vesipisteellä, en suinkaan juomassa vaan törkkäsin koirat vaan vesihanan alle ja kastelin kauttaaltaan, koirat ei siinä vaiheessa kovin arvostanu tätä elettä, mut ehkä autossa oli pikkusen vilposempi ootella. Juu ja itelleni sain hienon t-paita rusketuksen kun en tajunnu mitään aurinkorasvaa laittaa...
Tuurista suunnattiin Pylkön kautta mökille. Mökillä vaan oltiin ja uitiin ja nautittiin, niin sillon nautittiin kun tuuli edes vähän kun muuten monsterihyttyset oli ihan kokoajan kimpussa. Onneks oli joka päivä hyvä keli, vaikka jossain vaiheessa vähän sataa ripsottelikin.
Mökkiviikon päätteeks lauantaina oli suunnitelmissa suunnata Jyväskylään eka kirpparille, sitte Memmun ja koirien kans mätsäriin ja sitte Jalin kanssa koirapuistoon. No kuten jo aiemmin tuli kirjotettua niin auto päätti toisin eikä lähteny käyntiin lauantaina Ei sitte millään ja kyllä siinä oli bensaa, vaikka olenkin nainen niin osaan silti tankata ennen kun bensa loppuu, kiitos vaan kaikki mies puoliset, että epäilitte sitä ekaks! No auto ei siis inahtanukkaan. Ihana Memmu sitte keskeytti omat rauhalliset aamupuuhansa ja lähti hakemaan mua kiireellä Jyväskylästä Jyväskylään koitettiin soittaa mätsaripaikalle et meitä ois tulossa neljä koiraa vielä, mutta numerosta ei vastattu ja siinä vaiheessa kun päästiin paikalle niin siellä oli jo palkintojenjako alkamassa niin jäi sitte se mätsäri väliin. Liekö kuuma ilma ja agilityn sm-kisat verottanu osallistujia. Mentiin sitten kioskille jätskille ja pikku hiljaa alettiin siirtymään Pylkölle päin missä sitte hyppäsin Timon kyytiin et pääsin kotiin. Auto jatkaa lomailuaan ens perjantaihin saakka ja sitten lähtee käyntiin tai työnnetään järveen, valitkoon itte kohtalonsa
Kotosalla onkin sitte ollu rauhallista. Timo on käyny Ronin kans juoksemassa ja minä pari kertaa pyöräilemässä. Taisonin kans on koitettu tokoa reenata, tosin vähän vähälle sekin on jääny kun ei vaan jaksa ni ei jaksa. Tosin eipä se oo haitannu kun ne kerrat kun on jotain tehty niin on menny tosi upeesti. Sivulle tulo ja perusasento on reenauksen alla, se tuntuu olevan jotenkin kauheen hankala, Roni kun oppi sen tosta noin vaan. Liikkeestä istuminen alkaa sujua, niin, että ite peruutan Taisonin edessä ja siitä istu käsky, seuraamisen yhteydessä istuminen onnistuu kun hidastan ite tarpeeks vauhtia. Paikallaanmakuuta otettiin tänään kun saatiin Nasu makoilemaan häiriöks Taisonin viereen ja hyvin meni! Ei nyt niin miten kokeessa kuuluu, ehei me niin pitkällä vielä olla ja otin samaan vielä luoksetulon mutta siis tehtiin niin, että jätin Taisonin makaamaan/ istumaan paikalleen ja ite kävelin reilun parinkymmenen metrin päähän ja jonkun ajan kuluttua kutsuin Taisonin luokse. Muutaman kerran varasti ennen ku ehdin käskemään luokse ja siitä vaan palautin sen takas makuupaikkaan, mutta suurimmaks osaks maltto odottaa käskyä ja tuli VAUHDILLA luokse, siinä sitte lenteli kävyt pitkin parkkipaikkaa palkaks Seuraaminen on edelleen hyvää, nyt tarttis varmaan ruveta opettelemaan sitä käännöksillä ja/tai eri vauhdeilla. Nasu nautti kun sai vaan makoilla paikallaan ja kattoo ku toinen joutuu tekemään töitä
Ronppa ja Taisonontti syö taas, noh ei voi sanoa barffiruokaa kun ei se sitä ole mutta kotitekosta ruokaa kuitenkin. Ei oikeestaan mistään syystä, mutta kuitenkin vaihtelua vähän ja mielenkiintoa ruuan tekemiseen ja koirille syömiseen.
Oiskohan se sitte kuvia vaille siinä. Ronin sertien metsästys jatkuu ja Taisonin alkaa Forssassa 15.7 ja sen jälkeen suunnataan Juvalle erkkariin. Ja koitan aktivoitua tossa Ronin tokotreenauksessakin, tosin oon menossa äitille tässä jossain vaiheessa ja suunnittelin sinne jo kunnon agiradan että saa nähä kuinka käy, kumpi voittaa agi vai toko
Ainiin kävinhän mä punnitemassa koirat, molemmat paino joitan kymmeniä grammoja yli 30 kg
tiistai, 26. kesäkuu 2012
Kommentit