Pitkään oon miettiny Taisonin ilmottamista luonnetestiin, Ronikin on kyllä menossa, mutta Taisonilla omat syynsä, siitä pohdintaa alempana. No kuitenkin, selailin syksyn testejä ja kuinka ollakkaan olin myöhässä kaikista mitkä ois ollu ees suhteellisen kohtuullisen matkan päässä. Onneksi sitten Suomen briardien järjestämään testiin ehdin ilmoittautua, jouduttiin ekalle varasijalle, mutta hyvin pian tuli tieto, että päästään testiin. Testi järjestettiin Tampereella Tavesin majalla ja tuomareina oli Irene Puputti ja Katri Leikola. Katrin tunnen entuudestaan opiskelujen puolesta, joten ei tarvinnut ihan niin paljoa jännittää :) Olin tyytyväinen, että päästiin sellaiseen testiin, jossa molemmat tuomarit olivat naisia, en tiedä olisiko miestuomari välttämättä vaikuttanut Taisonin käytökseen, mutta pieni aavistus on, että olisi saattanut vaikuttaa. Ja koska ajomatkaa kertyi ihan mukavasti niin ei yhtään haitannut, että tämä testi maksoi 10€ vähemmän kuin suurimmalla osalla muista järjestäjistä ;) Testi oli ihan Taisonin näköinen, ei mitään yllätyksiä, ainoastaan laukauksiin ei ole ennen reagoinut mitenkään, mutta nyt reagoi ja ei tuolla kuormituksella välttämättä ole ihmekkään.
Toimintakyky: +1 kohtuullinen
Terävyys: +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu: +3 kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu: +2 kohtuullinen
Hermorakenne: -1 vähän hermostunut
Temperamentti: +3 vilkas
Kovuus: +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys: +2 luoksepäästävä, hieman pidättyväinen
Paukkuärtyisä
http://youtu.be/_AVfX-NQEMc
http://youtu.be/_AVfX-NQEMc
Se miksi Taisonin halusin viedä jo nyt testiin on suunnitelma Taisonin viettää tästä lähin joulut ilman omia kulkusia. Se miksi se on ne tähän saakka saanut pitää on ollut näyttelyt, kun onhan se ihan kivannäköinen, mutta kun Taisoni ei yhtään nauti niistä eikä osaa ottaa näyttelyssä yhtä rennosti kun esim Roni niin miksi kiusta sitä niillä. Puolikuulevana ja C/C lonkilla en sillä kovin suurta jalostusarvoakaan nää ja vaikka Taisonin kanssa harrastamine on huomattavasti helpompaa kuin Ronin ( tässä taas ehkä vähän vaikuttaa ensimmäisen ja toisen koiran välillä opittu kouluttaminenkin) niin Taisonin luonne ei ole täysin sellainen mitä haluaisin dallulla olevan. Joten päätös oli jo 98% varma, että kulkuset lähtee tämän talven aikana, kunnes sitten tänään treeneissä eräs tuttu otti esille sen, että kun Taisoni on hiukan epävarma epänormaalisti käyttäytyviä ihmisiä kohtaan niin mitäs sitten kun se kaikki testosteroni häviää, tuleeko siitä vieläkin epävarmempi... Niin, helppoja päätöksiä sitten vaan tekemään :D
Kommentit